maanantai 16. joulukuuta 2013

Viikon päästä on joulu.

Niin se on vuosi vierähtänyt melkein loppuun ja joulu on ihan ovella. Pelkäänpä kovasti, että selviämmekö sairastumatta/sairastamatta.....toivotaan, kädet kyynerpäitä myöten ristissä.
Aika ankealta joulusäältä tuolla ulkona näyttää, mutta sille nyt ei voi mitään, joulu tulee jokatapauksessa. Lahjahankinnat on voiton puolella ja muutenkin kaikki aika suunnitelmien mukaan. Joulusiivoa on ihan turha tehdä vielä, kun kerkee vielä moneen kertaan sotkeentumaan.

Vuoteen on mahtunut paljon iloa ja myös surua ja murhetta. isoin asia kuluneeseen vuoteen on tietysti tuo meidän pikkupojan syntymä. Pikkumies menee jo kovaa vauhtia pitkin lattioita ja juuri mikään ei ole häneltä enää turvassa, ikää kohta 8kk. On ollut paljon kaverimurheita, kiusaamista ja siitä aiheutuvaa surua ja murhetta. On ollut koulunkäynnin raskautta ja oman paikkansa etsimistä. Elämänmakuista, mutta syksy oli turhan raskas....






Rauhallista joulunalusaikaa kaikille.


2 kommenttia:

  1. HA, just kirjoitin oman postauksen täsmälleen samalla otsikolla :D Toivotaan ettette sairastu, meillähän näitä tauteja piisaa, joten sen toivominen on tääl unohdettu ;)

    Kurjaa jos ollut murheita syksyssä, lasten asiat kun painaa yleensä kaksinverroin äitiä, voin vain kuvitella sun tuntemuksias just nyt. Paljon voimia, hyvää mieltä ja ilon hetkiä pienen kiitäjän (ja isompienkin) kanssa! Meillä mennään kans jo lujaa, mikään ei ole siis enää turvassa!

    VastaaPoista
  2. jaksuja sinne <3 täällä kans raskas syksy kaikin puolin takana,toivottavasti ens vuosi vähän helpompaa...

    VastaaPoista