perjantai 3. tammikuuta 2014

Katsaus vielä menneeseen vuoteen

Luin erästä blogia, jota ahkerasti luen  muutenkin. Eli kuplia, kuplia, kuplia-blogi, sieltä kopioin (sorry vaan!!) idean, että listaan tähän, mitkä oli hienoja hetkiä menneessä vuodessa, mitkä taas enemmän ja väöhemmän out juttuja. En pelkästään teidän lukijoitten iloksi, vaan myös vähän itselleni herätyksenä, koska viime vuosi tuntui todella raskaalta.....

Eli positiivisia juttuja vuodessa 2013

+meidän perheen pienimmäinen syntyi
+oltiin suht terveitä, ainakin terveempiä kuin edellisvuonna
+meille muutti muutama ihana kani
+uusin ihmisten löytyminen ja vanhojen ihmissuhteiden palautuminen (olipa hankalasti kirjoitettu)
+kaninpoikaset (vaikka se ensin tuntui negatiiviselta.....)
+konsertit
+terveet lapset
ja niitä negatiivisia (miksi niitä on helpompi keksiä kuin positiivisia???)

-koulukiusaus
-kiusaaminen monella muulla eri taholla
-ihmisten epäluotettavuus
-lasten kiukuttelut ja surut ja murheet
-ylipaino
-saamattomuus
-raskas loppuraskaudet ja muut terveydelliset vaivat myös sen jälkeen
-koulukuljetukset
-teiden kunto
-esikoisen astma

No joo, positiivisia oli paljon vähemmän, ja niitä varmasti on vielä, mutta ei nyt juuri tule mieleen.

Tavoitteita vuoteen 2014

Oman terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, painon aleneminen, koko perheen hyvinvoinnin parantaminen, uusien ystävien saaminen/löytyminen - ihan meille jokaiselle, ruokavaliomuutos, liikunnan lisääminen, terveenä pysyminen, iloisempi ja positiivisempi asenne ja mieli.....

Siinäpä sitä työsarkaa.....

Meillä on nyt kotona toooooosi rauhallista. Kotona vain minä, kuopus, seiska ja vanhin tyttäreni. osalähti isänsä kanssa elokuviin katsomaan Ella ja Paterock, esikoinen meni kaverilleen ja kolmonen kummitätinsä kanssa shoppailemaan.



4 kommenttia:

  1. Niin,sehän riippuu milloin kysytään niitä hyviä asioita ;). Mutta jotain pakko kommentoida. Nimittäin tuo sana kiusaaminen kuulostaa niin tutulta viime vuodelta,että parempaa alkanutta vuotta toivomme. Puhutaan paljon koulukiusaamisesta,sisaruskateudesta yms, mutta voi kun me aikuiset osaisimme omalla toiminnallamme antaa esimerkin toisen kunnioittamisesta omana itsenään. Mielestäni se lähtee jokaisesta kodista ja kaikista ihmissuhteista. Liian moni ihminen,iso ja pieni, joutuu kantamaan kiusatun taakkaa...

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kommentoit :) Koulukiusaamista minäkin tuolla tarkoitin...

    VastaaPoista
  3. *Kurjuutta tuo kiusaaminen! Mä saan näppylöitä pelkästä ajatuksesta , ollaan sitä kans taannoin jouduttu ruotimaan yhden opettajan kohdalla, kyllä luitte aivan oikein: opettaja oli se joka kiusasi. Huh. Mutta parempaa tulevaa vuotta teille kaikille <3 Ollaan yhteyksissä!

    VastaaPoista
  4. jaksuja sinne <3 koulukiusaamista ilmenee meilläkin,ihan liian usein :( ja sekös äidin sydämeen sattuu...
    ja samoja lupauksia tuli tehtyä täälläkin,tsemppaillaanpa siis toinen toisiamme! <3

    VastaaPoista