maanantai 27. tammikuuta 2014

Kirpputoria

Varasin pitkästä aikaa kirpputoripöydän. Varasin samantien kuukaudeksi, niin saa viedä tavaraa vähän kerrallaan. Näin ei pöytäkään ole ihan tupaten täynnä ja sitä on ihmisten helpompi katsella. Nyt sitten on haalittu tavaraa, mistä voisi luopua. lapset ovat antaneet myös tavaroitaan myyntiin ja saavat niistä toki sitten rahat.

Hinnoittelu on mielestäno tosi hankalaa, tarkoitus pysyä kirpputorihinnoissa, mutta ei nyt hyvää haluaisi ilmankaan antaa, no siinä onkin sitten aikamoinen puntaroiminen.
Vauvan vaatteet saa lähteä, samoin äitiysvaatteet, niitten aika kun meidän perheessä on ohi. Samoin kutosen kasvaessa jää pienten tyttöjen juttuja, joille ei käyttöä ole hänen jälkeensä, kun pahnan pohjimmaiset on tyttöjä.
Sitten löytyy pelejä ja dvd levyjä, jota on jo pelattu useampaan kertaan läpi tai katsottu moneen kertaan, samoin on kirjojen laita.
Kaikenlaisia astioita jäi isältäni, jotka eivät ole paikkaansa meillä löytäneet, niin ne voi toki myydä. Että tavaraa laidasta laitaan.
Kyllä olisi niin paljon turhaa tavaraa, tai meille turhaa, jollekin toiselle toivon mukaan tarpeellista.

Saas nähdä miten käy, saadaanko tilaa, päästäänkö tavaroista eroon ja saadaanko vähän rahaakin....





2 kommenttia:

  1. tavara päivässä :) mä oon lahjottanu paljo tavaraa eteenpäin...ja käyttäny H&M.n kierrätystä hyväksi,sieltähän saa 15%.n alennus-kupongin ku vie kassillisen vaatteita.Ja ne risat,kuluneet tai tahraiset käy kans :)

    VastaaPoista
  2. Mä harkitten lähes joka päivä, että vien rompetta kirpparille, mutta en oo saanutt aikaiseksi! Hyi mua.... Nyt kyllä olis saumaa, kun muutenkin kaikki lasten roina pitkin alakertaa laatikoissa. Kun vaan jaksais :)

    VastaaPoista