Sairastelua.

No ei kuitenkaan suurta, vaikka otsikosta voisi muuta luulla. Aamulla herätessä kaksi nuorinta oli yli 39 asteen kuumeessa. Illalla olivat vielä ok ja muuta ei ole kuin korkea kuume.
Ei sillä, meillä ollaan sairaana todella harvoin, kop-kop. Flunssaa ja kuumetta meillä ei ole juuri koskaan. Esikoinen ollut viimeksi kuumeessa tai flunssassa 2.5 vuotta sitten sikainfluenssan aikaan ja eikä nuo muutkaan juurikaan. Onneksi.
Tällä porukalla sairastaminen kestää....jos käy kaikki läpi. Vatsatauti on minun painajainen, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kierrän kaukaa jos kuulen sitä olleen.
Korvakierteitäkin meillä on ollut, esikoinen ja kuopus ovat välttyneet, kaikki muut on putket saaneet korviinsa. Esikoisella ei ole ollut koskaan edes korvatulehdusta.

Se ensimmäinen vuosi kun tänne muutettiin, syksyllä 2006, oli katastrofaalinen heti joulun 2006 jälkeen. Me olimme sen kevään koko ajan sairaana, siis ihan koko ajan. Se oli aika ahdistavaa aikaa ja todellakin jäänyt mieleen, tiedä sitten mistä johtui. Tuskin maisemanvaihdos moista aiheuttaa.

No katsotaan jääkö sairastaminen näihin kahteen pienokaiseen, vai iskeekö muihinkin ja kestääkö pitkään vai onko pikatauti. Kolmevuotias vaan on kovin murheissaan, kun kerroin että huomenna ei pääse kerhoon, se kun on viikon kohokohta.

Luulin jo pakkastenkin talttuneet, muutama päivä siinä olikin sitten lauhempaa. Tänään taas mittarissa oli aamulla -26, hrrrr.....

Eilen tuli setvittyä ja murehdittua oikein urakalla nuorison ihmissuhdekriisejä. Miksi?? Miksei kaikki vaan voi olla kavereita keskenään. Miksi koko ajan tarvitsee olla joitakin kaverikonflikteja? Millä ne saisi loppumaan? Ei sillä,  pakko myöntää, että tyttäreni eivät ole vain kiusattuja vaan hairahtuvat sille toisellekin puolelle tämän tästä eli kiusaajaksi. Ja se jos jokin on jotenkin niin noloa!
Parempi jos heillä olisi mottona: Ollaan kaikki kavereita kaikille!