tiistai 24. huhtikuuta 2012

Omaa aikaa

Eilen oli jälleen päivä, jolloin tuli perhetyöntekijä. Olen ennenkin tainnut kertoa, että se on uskomaton tunne, vaikka kyse on vain kolmesta tunnista per viikko, että saa jostakin apua. Olen tavannut ottaa sen ajan ihan itselleni, tai pari kertaa olen viettänyt sen kahdestaan ukkokullan kanssa, kun hällä on ollut vapaata. Kuitenkin, lapset ovat reipastuneet. Kuopushan huusi monta ekaa kertaa oikein urakalla. Mutta nyt iloisena ottaa perhetyöntekijän vastaan ja heiluttaa lähtiessä ja eilen oli jopa mennyt päikkäreille perhetyöntekijän laittamana.  Lapset aina odottavat häntä kovasti ja jos viikon aikana on joitakin suuria kohokohtia heidän elämässään, miettivivät heti koska hoitotäti tulee ja hälle saa kertoa. Hyvä suhde siis jo syntynyt. Ja olen tuosta ihmisestä niin onnellinen.

Eilen päätin lähteä kylpylään tuoksi aikaa. Haastavaahan tuossa kolmessa tunnissa on se, että lähtee miltei mihin maan,niin matkat ottavat ison osan, kun meiltä on joka paikkaan pitkä matka. Eilen menin kylpylään ja kyllä oli niin ihanaa ja rentouttavaa uida ja istua poreammeessa ihan yksinään, vain omien ajatusten kanssa. Ei tarvinnut vahtia silmä kovana missä lapset menevät ja onko kaikki päät pinnan päällä. Ja tosiaan siellä sai kylpeä melkein yksinäänkin, oli neljä ihmistä minun lisäkseni. Ihana aamupäivä itselle siis oli eilen.

Loppupäivä sitten menikin vähemmän putkeen: olin väärään aikaan väärässä paikassa, ajoin väärään paikkaan ja tyttären kanssa ongelmia. Että pysyi sitten se tasapaino  :)

Tyttärellä oli eilen vaskikonsertti. Eli hänhän soittaa käyrätorvea ja käyrätorvi on vaskipuhallin ja tuolla konsertissa oli siis paikallisia vaskisoittajia, lapsia. Kaikki soittivat yksin tai kaksin. Hienosti meni, vaikka tyttöä jännitti kovasti. Mutta kyllä pitääkin jännittää. Ja tytär on soittanut vasta syksystä alkaen. Oli muitakin hienoja soittajia ja moni jäi kuulematta, kun aikataulujen päällekkäisyyksien vuoksi piti lähteä kesken pois.

Tänään onkin päivän teema oikein vai väärin ja jos tekee väärin niin on kestettävä seuraukset, mutta miten selvittää kuka on syyllinen vai onko kukaan. Joskus pitäisi olla salapoliisi ja silti miettii onko varmasti kasvattajana toiminut oikein ja oikeudenmukaisesti. Lasten kasvatus....haasteellista ja välillä miltei ylivoimaisen vaikeaa.

1 kommentti:

  1. Ihanaa,oma aika on joskus tosi tarpeeseen!Ja tuo,että teillä käy hoitaja joka viikko,on hieno asia!Jaksuja kaiken keskelle <3

    VastaaPoista