tiistai 13. elokuuta 2013

Ja niin alkoi arki!

Täällä me nyt kotosalla enää pikkuväen kanssa ja on niiiiiin hiljaista. Ei ollut hetki sitten kun kaikki kouluunlähtijät olivat enemmän ja vähemmän jännittyneissä fiiliksissä ja sehän purkautuu metelinä ja toisiensa ärsyttämisenä.
Meiltä lähti viisi koululaista esikoinen kasille, kakkonen seiskalle, kolmonen vitoselle, nelonen kolmoselle ja vitonen ekalle. Kaikilla on siis jotakin uutta tulossa. Esikoisella paikka on jo tuttu, mutta tulee valinnaisaineet ja sen myötä toivottavasti uusia kavereita ja varmaan paljon muutakin uutta. Kakkosella alkaa ihan "uusi elämä", kun siirtyy pienestä kyläkoulusta suureen yläkouluun ja kaikki on uutta. Kolmonen siirtyy yläluokkaan, tämän myötä ope vaihtuu ja uusia aineita tulee ja yleensä se hiukan vaikuttaa kaveripiiriinkin. Nelonen meni kolmoselle ja myöskin ope vaihtui ja aineita tulee lisää ja hommavaikeutuu. Ja vitonenhan on ollut tuolla koulussa eskarinkin, mutta on nyt virallisesti koululainen, eppu ekaluokkalainen.

Paljon muutosta siis....äitiäkin jännittää niin kovin monia asia.....oppiminen ja sen sujuminen ja kaveriasiat.


Ekaluokkalainen menossa odottamaan koulukyytiä, hyvä että kuvan kerkesin.....

 Uutta kohti.....

Että heippa vaan, sinne meni. Kummallinen fiilis....haikea? jotain sellaista. Päärjäähän ne?  Kai ne pärjää?

Turvallista koulutietä kaikille omille ja muillekin lapsille ja nuorille  <3




2 kommenttia:

  1. eiköhän ne pärjää <3 pitää vaan luottaa lapsiinsa <3

    VastaaPoista
  2. Täällä samat fiilikset. Esikoinen aloitti ekan luokan. Uskon että aina se jollain tavalla jännittää vaikka tämä "eka kerta" se vasta hurjaa onkin. Ainakin minun mielestä.

    VastaaPoista