tiistai 28. elokuuta 2012

Syksyn tuntua ilmassa

Kun ovesta astuu ulos, niin kyllä sen syksyn jo aistii. Toki tuo vesisadekin tekee osansa, toisaalta siihen nyt on saanut jo tottua kesänkin aikana. Ja flunssa-aalto on iskenyt meidän huusholliin, sekin kertonee syksystä. Meille ei tosin flunssat usein tartu, tai jos tarttuu niin menee nopsaan ohi. Hyvä niin.

Viikonloppu oltiin mökillä, ilma oli ihana mökkeilyyn vaikka kylläpä siellä viihtyy huonommallakin säällä. Voi olla,että meillä vasta mökkeilykausi alkaa, kun kesä jäi kovin vähälle mökkeilylle. Paistoimme grillikodassa muurinpohjalättyjä ja ihan pakko tunnustaa, oli ihan ensimmäinen kerta, mutta onnistui sitäkin paremmin.

Yksi tykkää lätyistä sokerilla, yksi hillolla, yhden herkkua on rapeat pitsireunat, yhden kesustan mehevä osa.....
Mutta kahden litran taikina riitti juuri ja juuri......

Tällainen Sissi Liskonen asusteli meidän grillikodassa, mutta ei sihissyt eikä suhissut, eikä jättänyt häntäänsäkään.

Pienten pelivuoro  <3

Neiti kalastaja ja saaliinsa.....

Mikä kala??

Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö......
Mökillä nukutaan siskonpetissä lattialla.

Pidätkö syksystä? Mikä syksyssä on parasta?







1 kommentti:

  1. muurinpohja-letut on kesän herkkua,meillä pannu on,mutta ei paikkaa missä paistaa...Syksykin on ihanaa aikaa,satoi tai paistoi:)
    Kohta saa laitella lyhtyjä ulos ja poltella niissä kynttilöitä iltojen pimetessä:)

    VastaaPoista