sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Halloween asuja....


Paavo Pesusieni peruukilla ja ilman. Äiti olisi valinnut peruukin, tytär ilman ja jälkimmäinen vei voiton. Puvulla tuli toiseksi parhaimman puvun palkinto. Paavo Pesusieni ei nyt mikään pelottava ole, mutta tyttären suosikki, äidin inhokki.....äiti ei ymmärrä ko. huumoria.

Ja tässä tiukkailmeinen noita.



Kuopuskin halusi kuvattavaksi ihan vaan siksi, että  oppi seisomaan ilman tukea.

Kiireistä vaiko organisoinnin puutetta

Monta päivää jäänyt kirjoittamatta, no on ollut olevinaan kiirettä. Perjantai on muutenkin kiireinen päivä, kun pienillä on kerhopäivä ja sitten taas iltapäivällä yhtä tytärtä käyrätorven kanssa soittotunnille. Nyt oli vielä lisä se, että koululaisilla oli halloween disco ja sinne piti sitten kiirehtiä soittotunnin ja pukeutumisen jälkeen. Asut tarvitsee aina olla vimpan päälle. No kaksi vain laittautui kotona kun esikoinen lähti discoilemaan kaveriltaan ja yksi tytär ei edes lähtenyt discoilemaan vaan meni kaverinsa kanssa Tamperetaloon katselemaan ja kuuntelemaan Juha Tapiota....Itse kävin discoilun välissä kaupassa koska lauantaina ohjelmassa oli vanhimman tyttären ja kaverinsa 11 vuotis synttäribileet tuossa seuraintalolla.

Lauantaina siis vietettiin noita bileitä, oli karaoke ja discopalloa ja kilpailuja, väkeä taisi olla 20, riehakkaita joten onneksi oli muualla kuin kotona. Synttärit onnistui hyvin ja kaikilla oli hyvä mieli, äideilläkin. Herkkuja jäi kotiinkin tuotavaksi.
Illalla sitten lauantaisauna ja lapset toivoivat iltapalaksi lämpimiä voileipiä. Iskä ja lapset niitä sitten työsti illalla. kaikenkaikkiaan mukava ilta.

Aamulla heräsin järkkyyn päänsärkyyn, joka ei helpottanut millään. Lähdimme kuitenkin mökille lämmittämään ja lapset halusivat paistaa grillikodassa makkaraa. Piti olla reissussa pidempäänkin, mutta päänsärkyni ei vaan helpottanut, joten palasimme kotiin ja minä päivystykseen. Olo oli hirveä ja omituinen. No sain vahvempaa troppia ja verenpaineet oli taas korkeissa lukemissa. Onneksi huomenna on asian tiimoilta omalääkäri....vanhaksi olen siis vissiin tulossa, vaivojen kera.

Ei olo vieläkään ole mikään hyvä, mutta parempi. Kuuba ja Algeria tullut tutuksi, koska lapsilla on esitelmät ko. aiheista ja myöskin on tullut treenattua kolmannen luokan englantia. Kertaus on opintojen äiti.

torstai 27. lokakuuta 2011

Mainospala testiryhmältä

Lupailin kuvia noista lelukutsuleluista ja peleistä ja haettiin esittelylaukut ja laitettiin iltaa varten kuntoon. Samalla lapset taas innostuivat leikkimään ja pelailemaan kun kannoin aarrearkut olkkariin.


Tässäpä Plantoysin ja Voilan kestäviä kattauksia ja herkkuja. Näyttääkin herkullisilta, eikö?


Plantoysin parkkitalo. Paljon tykätty, sarjaan saa huoltoasemaa, lentokenttää, tieosia yms. Ja jos on ennestään esim. brion puurautatietä hankittuna niin tämän saa liitettyä siihen.


Smartgames logiikkapelit on tosi suosittuja ja koukuttavia - aikuisillekin. Tässä pohjoisnapa, taitaa olla ainakin omissa esittelyissä suosituin.


Tytöt esittelee käsinukkeja : hämis, leppis, kroko ja lehmä.


Ja rakentelua wedgits palikoilla.




Ja toinen tytär rakentelee supersuosituilla smartmaxeilla. ja sitten vielä yksi valmis rakennelma.



Jokaiselle jotakin siis.

On meillä jotakin suurta, muutakin kuin perhe

Eli meteli....no ei vaiskaan. Ruokalaskut on suuria ja kattilat....tästä kuva tähän kun meillä soppa keitetään 10 litran kattiloissa. Tänään tarjolla siskonmakkarasoppaa, nam.



Mutta siis ruoka - kamala menoerä ja ruoan hinta senkun nousee. Vaikka kuinka yrität vertailla hintoja ja seurailla tarjouksia, niin ruokalaskut aina ahdistaa. Mutta pakkorako, se ruoka.

Ei työt tekemällä lopu

Siis kun on niin monta keskeneräistä hommaa ja tehtävää tehtävää, eikä tiedä mistä aloittais. No mitäpä minä sitten tein, istahdin tähän koneelle kirjoittelemaan. Ehkä saa ainakin ne hommat päässä järjestykseen.

Ne pyykit odottaa edelleen laittajaansa (tulkaa nyt vaikka joku), oikein ottaa päähän nuo kasat tuossa, mutta ei vaan pysty, kun joku on vastenmielistä niin se. Tästä tulikin mieleen, että vein taas eilen ison kasan kirpparille tavaraa myyntiin ja toivoa sopii, että kauppa käy. Pieniä tytttövauvan vaatteita eli kai ne meidän vauvat on tässä....siis kai.
On ollut jo kirpparipöytä 2kk ja paljon on myyty, mutta tuntuu että tavara ei vähene millään, kumma juttu. Enkä siis ole ostanut aina tilalle kun edellinen on mennyt kaupaksi. Otin nyt pöydän vielä kuukaudeksi, vaikka päätin että en. Mutta se tarkoittaa taas sitä, että pitäis katsella niitä kirpparikamoja kasaan ja hinnoitella, ei sekään käy kädenkäänteessä, kun joku keskeyttää. Se noissa muissakin odottavissa hommissa on, että kun aloitat niin jatkuvasti joku keskeyttää, kun voiskin tehdä kerralla alusta loppuun, jollakulla on vessahätä, jollakulla tavarat vaipassa, nälkä tai jano.....hyvä syy siis olla edes aloittamatta.

Huomenna on lapsilla halloweendisco ja asupussi on....jossakin. varmaan jossakin perimmässä nurkassa, jota tarttis ruveta etsimään. No onneksi ne asut on edes kaikki samassa pussissa niin ei tarvitse etsiä kuin yksi pussi. Täytyypä räpsiä huommenna sitten kuvia tänne millaiset asut kelläkin on, tai no kaksi taitaa lähteä kotoa ja kaksi muualta.

Pitäisi laittaa illan lelukutsujakin varten kaikki valmiiksi. Sen kyllä ehtii vielä. tarviikiin ottaa muutamasta lelusta kanssa kuvia, vaikka joululahjavinkeiksi jos joku sattuu lukemaan näitä höpinöitä. Tykkään käydä pitämässä noita esittelyitä, esittelypaikkoja tarvitsisi saada vain lisää - vink vink. Ja kiva esitellä tuotteita joihin itsekin on hurahtanut ja lapset. Tähän sopiikin edustamani firman motto :  lapsihan oppii leikkien. ( www.leikkien.fi )

Vierailijoita.....

On ollut blogissani eilen yli 100....kiva juttu. Kommentoikaahan myös.  Mietin alussa uskallanko julkaista tätä missään, kiinnostaako ketään. Ehkä jotakuta, ehkä myös uteliaisuutta.....mutta kiitos että vierailette blogissani.

Iskä




Kuvat on huonoja, kun on kuvattu kuvasta....
Isä on niin usein mielessä, varmaan lähestyvä isänpäivä vaikuttaa, mutta varmasti myös se, että nyt on aikaa surulle ja ajatuksille ja muistoille, kun kaikki järjestettävät ja hoidettavat asiat on hoidettu. Ei päivääkään etten isää ajattelisi....möykky on ja pysyy sisällä.....

Isän kuolemasta on siis 5,5 kk....käännekohta, jolloin mun elämäni muuttui. Olin isän kanssa yhteyksissä miltei joka päivä. 13.5.2011 olin lasten koulun kanssa kevätretkellä Tampereella. Iltapäivällä ajattelin että pitäisi soittaa isälle, mutta jätin soittamatta. Päästiin kevätretkeltä kotiin ja ehdin ottaa kupillisen kahvia, kun lapset sanoivat että pihaan ajoi poliisiauto.....he tulivat kertomaan isän kuolleen iltapäivällä.... Sen jälkeen menikin tosi pitkä aika ihan sumussa ja surussa. Siinä kohtaa olisin monasti tarvinnut tukiverkostoa, apua lasten kanssa, mutta enpä saanut. Oli paperia paperin perään, hautajaiset, omaisuuden realisointia, perunkirjoitusta ja vaikka mitä ja kaikki ihan uutta minulle. Onneksi oli tämä perhe, joka piti siinä normaalissa elämässä kiinni, oli pakko jaksaa, vaikka välillä tuntui ettei jaksa.
4.6.2011 isä haudattiin Nokialle lähelle mummun ja vaarin hautaa. Se oli mustaakin mustempi päivä. Isän näköiset hautajaiset ja vain lähimmät paikalla. Arkku oli kaunis, kukat olivat kauniita, pappi puhui kauniisti ja ilmakin oli kaunis ja lämmin. Olin niin kietoutunut suruuni, mietin, tuinko lapsia surussaan tarpeeksi.....

Kuolinsyy on vielä hämärän peitossa....isä oli kuollessaan vain 57 vuotias, tiettävästi terve mies. Lähti komiasti saappaat jalassa....kuten olisi halunnutkin.

Monasti mietin, että kumpi parempi, että tietää sairauden tms. vuoksi että kuolema on lähellä ja saa hyvästellä läheisensä vai se että käy kaikki ihan yhtäkkiä, varoittamatta. Itselläni tapahtui tuo jälkimmäinen ja tuntuu että kaikki jäi kesken, hyvästitkin sanomatta......paljon tekemättä, paljon sanomatta....miksei niitä tehty tai sanottu, ei tiedetty että yhteinen matka loppuu niin pian.

Isä, kaipaan sinua hirvittävästi.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

12 hyvää syytä hankkia lapsia (kopioitu facebook statuksista)

12 HYVÄÄ SYYTÄ HANKKIA LAPSIA

1. PYSYT VIREÄNÄ. Aivosi saavat kaivattua liikuntaa, koska tavarat eivät milloinkaan ole siellä, minne ne laitoit, vaan haastavasti hyvinkin luovissa piilopaikoissa. Lehtiroskista ei kannata tyhjentää ennen kuin on ottanut lompakkonsa sieltä pois. Kenkä on potentiaalinen paikka etsiä kadonneita aurinkolaseja ja jääkaapin alahyllyltä voit löytää uusimman suosikkilevy......si.

2. TAJUNTASI LAAJENEE. Koskaan aiemmin ei mieleesi olisi tullut katsoa tai puolella korvalla kuunnella 1457 kertaa samaa elokuvaa tai teeveeohjelmaa, mutta Muumilaakson tarinoiden kohdalla se ei tuota ongelmia.

3. OPIT ERIKOISTAITOJA. Esimerkiksi pizzan tekeminen yhdellä kädellä ei ole pikkuvauvan vanhemmalle temppu eikä mikään. Erityisen hienoa on oppia bravuuri, kuinka juusto raastetaan lapsi sylissä.

4. OPIT SOSIAALISEKSI. Sinun ei tarvitse käydä yksin edes vessassa.

5. SAAT UUDEN SISUSTUKSEN. Kun ennen keittiösi pöydän alla ei ollut mitään, nykyään siellä on kolmesta viiteen kiloa erilaisia ruuantähteitä, eikä auta, vaikka imuroisit kaksi kertaa tunnissa. Pöytä erittää murusia. Sitä mukaa kun siivoat länsisiipeä, itäsiipi alkaa täyttyä erilaisista traktoreista, kaulahuiveista, kattiloista, lehdistä, kirjoista ja ylipäätään kaikesta, mitä ei ole ruuvattu kiinni.

6. OLET AINA SEN NÄKÖINEN KUIN OLISIT LÄHDÖSSÄ LOMALLE. Vauvan kanssa tarvitset tunnin kyläreissulle kutakuinkin yhtä paljon tavaroita kuin normaalille kahden viikon etelänlomalle. Kylässä käyminen on myös matkana yhtä rasittava.

7. ELÄMÄ MUUTTUU SEIKKAILUKSI. On jännää huomata, kuinka tyynesti pystyt suhtautumaan siihen, että heräät keskellä yötä jalkopäähän piilotetun leikkipaloauton sireenin ääneen.

8. OPIT KOMMANDOKSI. Pystyt toimimaan niin hiljaa ja taitavasti, että onnistut riisumaan nukkuvan ihmisen ja vaihtamaan hänelle vaipat, pukemaan hanskat, haalarit, sukat ja kengät sekä siirtämään hänet paikasta A paikkaan B - ilman että hän herää.

9. SAAT EXTREME-ELÄMYKSIÄ HALVALLA. Base-hyppy ei ole mitään verrattuna siihen, että saat juoda kokonaisen kahvikupillisen rauhassa. Et kylläkään saa.

10. ELÄMÄ TUNTUU PITKÄLTÄ. Yksinkertaisinkin asioihin, kuten lähtemiseen, saat helposti menemään hyvin piiitkän tunnin.

11. MAAILMA MUUTTUU JÄNNITTÄVÄKSI. Samastut James Bondiin, sillä sinunkin elinympäristösi on täynnä kuolemanvaaroja: tuoleja, joille voi kiivetä, legoja ja peukalonpään kokoisia ruoka-aineita, joihin voi tukehtua sekä ylisummaan kaikkea mahdollista, mihin ylettyy - ja kaikkeen ylettyy.

12. KOET ENEMMÄN IHMEITÄ KUIN OPETUSLAPSET. Kuten, että on täysin mahdollista tunkea molemmat jalat tuolin selkänojapinnojen välistä, vaikka jalka on puolet paksumpi kuin pinnojen väli; tai ettei ole temppu eikä mikään tunkea nenään herne, vaikka sierain on niin pieni, ettei sieltä pääse edes räkä valumaan esteettä, mikä estää nukkumisen. Siis oman nukkumisesi!

Muutama elämänmakuinen kuva tai jotain sinnepäin.

Tässä yksi lempikuvani. Meidän eka vuohi, Pilvi. pilvi tuli meille siten, että nuohooja kerran kysyi käydessään, että haluammeko vuohen ja mehän halusimme. Pilvi on asustanut meillä nyt 3 vuotta.

 Tässä isä ja poika mittailee peltojaan sadonkorjuun jälkeen. Miehet kaurapellon, tai sänkipellon laidassa.

 Vanhin tyttäreni ja nuorin poikani ristiäisissä.

 Nuorimmalla tyttärelläni on omintakeinen tyyli, nukkuessaankin, muusta puhumattakaan.

Viime talvi oli runsasluminen.

Lieneekö ukot (ja akat) tekijöidensä näköisiä?

Isoveli ja pikkuveli, ikäeroa 11 vuotta.

Antaa kaikkien kukkia vaan!

Minusta saa tykätä, tai olla tykkäämättä.
Elän elämääni niinkuin elän, tykkäsit tai et.
Jokaisella on oma tiensä mitä kulkea,
ja omat lahjat jotka meille on suotu.
Olemme erilaisia, ja se on hyvä niin.
Annetaanhan kaikkien elää omalla tavallansa.
Toi sopii niin meidän elämään. Sitä kun on poikettu normista ja tehty monta lasta, niin kyllä on saanut elämäänsä selitellä ja perustella ja kestää hämmästelyä ja ihmettelyä. Ihmisillä on joku oikeus tulla aina suoraan ihmettelemään emmekö ymmärrä ehkäisystä mitään, miten meillä voi olla näin paljon lapsia, onko meillä uskonnollisia vakaumuksia yms. Välillä nuo kommentit osaa päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kyllä ne toisinaan myös loukkaa. Eiköhän tämä ole henkilökohtainen ratkaisu, enkä ole ihmisiä vaivannut tai työllistänyt. Itse olemme lapsemme hoitaneet ja kasvattaneet, ei ole edes sitä tukiverkostoa, joka joskus olisi avuksi.
kolmannesta raskaudesta vielä onniteltiin ja saattoi tulla muutama onnittelukorttikin vauvan synnyttyä. Sen jälkeen raskausuutiset ovat aiheuttaneet muissa ihmisissä enemmänkin kauhistelua ja hämmästelyä, muutamaa ihanaa poikkeusta lukuunottamatta. ja tuntuu, että kun on lauma lapsia, on monasti silmätikkuna, koska ihmiset pääsevät muuten helposti sanomaan, että kun on noin monta lasta ei pysty huolehtimaan niistä, ne tekee aina sitä ja tätä yms.  Siksi olenkin aina tarkkana, että lapset osaavat käyttäytyä (ja osaavat ne), ovat varmasti puhtaissa ja ehjissä vaatteissa (olisivat varmasti muutenkin) ja muuta vastaavaa.
Itse olen ainoa lapsi ja olen aina halunnut sisaruksia. Ja kun asiasta enemmän ymmärsin,  niin aina sanoin haluavani paljon lapsia. Olen onnellinen että luoja on niitä suonut, seitsemän rakkauspakkausta, äidin ja isän silmäterää. Ja samalla usein vakavasti ja huumorillakin ihmettelemme kuinka samoista vanhemmista ja samnalaisella kasvatuksella kasvaa seitsemän niin erilaista lasta, niin luonteeltaan, ulkonäöltään,temperamentiltaan, oppimistaidoiltaan ym. Kyllä.....me huomioimme lapsemme yksilöllisinä persoonina....vaikka niin moni sitä kovasti epäileekin.

Elämän pieniä luksushetkiä.


Pientä luksusta arkeen tuottaa ihana esine Cefe dolce gusto ja sillä keitetty cappucino, nam.
Kauan pähkäilin moisen laitteen ostoa, kunnes sen viime joulun tietämillä hankin, kesällä oli vähän vähemmällä käytöllä, mutta nyt taas surisee ahkerasti.
Mietin samalla, että mitkä muut onkaan niitä elämän pieniä luksushetkiä tämän hektisen elämän, arjen ja kiireen keskellä...
Hyvät yöunet, pääsy kampaajalle, rauhallinen koti-ilta  (ilman että lapset riitelee......), uusi vaate. On niitä toki paljon muutakin.....onhan se luksusta sekin, että lapset ovat terveenä, varsinkin tänä tautisen aikana. Suurin ongelma ja voimia vievä asia suurperheessä (toki muissakin perheissä) on lasten sairastaminen. Onneksi meillä sairastetaan vähän....kop-kop.

Siitä päästäänkin hyvin stressin aiheuttajiin: Kiire, riitely, koulu tai kaveriongelmat, se sairastelu, pyykkihuolto, sotkuisuus.......pnhan noita.
Edelleen odottaa monta kopallista puhasta pyykkiä laittajaansa, on vaan niin vastenmielistä. Ja lakanat pitäisi vaihtaa yhdeksään sänkyyn, on aika vastenmielinen kotityö sekin.
Ja tarvis keksiä millä saa suljettua kaikki keittiön kaapit ja laatikot, kun tuo 1 v täystuho tyhjentää ne koko ajan keittiön lattialle.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Tekstiiliurheilua....

....mutta pakollista sellaista.....

Talvea odotellessa on tarvinnut päivittää lasten tarvitsemat takit, housut, kengät yms. Tämän talven korvalla on ensi kertaa tilanne, että JOKAINEN seitsemästä lapsesta tarvitsee uudet talvivermeet. Ei löydy vanhoista sopivankokoisia tai ehjiä, tai poikaa ei viitsi pukea pinkkiin yms. Onneks on kirpparit ja vielä on tullut tehtyä siellä löytöjä osalle porukkaa, mutta siltikin tuohon vaaterumbaan kuluu hirveä määrä euroja, mutta minkäs teet, pakko mikä pakko. Nyt on kuitenkin jo niin hyvä tilanne, että kaikille on sopivat takit, housut ja haalarit pienemmille tai siis tietty kahdet kaikille, koska kastuuhan ne talvella..... Kengät vielä uupuu kaikilta, koska ei yhtään tiedä milloin se oikea talvi tulee ja jos nyt ostaa hyvät ja sopivat talvikengät ja talvi tulee vasta tammikuussa, niin johan ne saattaa olla pienet (tämäkin on kantapään kautta koettu). Ja kun on seitsemän lasta ja kaikkien ulkovaatteet ja kengät pitää mahduttaa tohon meidän maailman epäkäytännöllisimpään eteiseen niin tehtävä on mahdoton. Siksi meillä vallitsee aina kaaos heti kun astuu sisään.....ja se ottaa niin vietävästi pattiin. Tarttee joskus oikein ottaa valokuva aiheesta.

Vaateshow on meillä muutenkin todellinen show, nytkin odottaa tuossa muutama kopallinen puhdasta pyykkiä viikkaamista ja kaappeihin laittamista ja se on meillä pyykkihuollossa vaihe joka jumittaa. Se on niin vaikeaa saada ne kaappiin ja kaapitkin on kuitenkin sekaisin. Pyykkiähän tulee jatkuvasti, mutta pestyä ne tulee helpolla ja kuivattuakin, kun on tuo kullanarvoinen kuivausrumpu. Mutta siihen se jämähtää....ideoita otetaan vastaan....ei onnistu lasten voimalla...testattu on.

Mutta jospa menen yrittämään, jospa samalla löytyisi kateissa olleita sukkien pareja.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Maista maista makkaraa....vai miten se menikään.....



Tunnelma oli kohdillaan, kun syksyn pimeässä illassa sytytimme valkean grillikotaan ja paistoimme makkaraa, toki toisena iltana jotakin muutakin. Esikoisen 12 v oli pollea,kun sai toimia grilli - ja kipinämestarina.

Ja tietenkin muutama kuva meidän unelman toteutumisesta.


Rikottuja lupauksia...

Eli ei ihan joka päivä ole tullut blogattua, eikä ihan joka toinenkaan. Lupausten rikkomiseen meillä kyllä lapset älähtävät hyvinkin kovaa ja korkealta, ei saa rikkoa lupauksia....eikä niitä meillä yleensä rikota.

Syy ehkä tähän katkokseen heti alkuun on ollut lasten syysloma, jota meillä vietettiin viime viikolla. Pääasiassa se meni mökkeillessä. Yksi suuri haaveemme toteutui pari viikkoa sitten, kun ostimme oman mökin <3 , ja se vapautuikin samantien, joten siellä on tullut aikaa vietettyä. Mökkimme on ihan ympärivuotiseen käyttöön eli ei vain kesämökki. Lapset viihtyy siellä ja eivät olisi niitä harvojakaan kotona viettämiämme öitä viettäneet kotona. Toki tässä on uutuudenviehätystäkin, joka karisee matkan varrella. Mutta ei se paljoa vaadi, kun siirtyy toisiin ympyröihin, niin itselläkin on levänneempi olo eli maisemanvaihdos auttaa.

Tänään sitten alkoi taas arki, meillä se tarkoittaa, että herätyskello pirisee 6.20 ja neljä lasta on saatava ylös, ulos ja kouluun. Koulumatkaa on 12 kilometriä ja koulukyyti hakee tuolta pihatien päästä joka aamu n. klo 7.15. Tänään oli vähän käynnistymisvaikeuksia kuten aina loman jälkeen ja kuten kovin usein maanantaiaamuisin...
Myös harrastusrumbasta oli taukoa viikon ajan eli kilometrejä tuli auton mittariin ihan selkeästi vähemmän. Kaikki harrastukset kun täällä landella on tuolla kirkonkylällä eli meiltä vähintään 20 km. Tyttö 11 v harrastaa maanantaisin ja torstaisin, esikoispoika tiistaisin ja keskiviikkoisin ja kolmonen keskiviikkoisin ja perjantaisin. Eli itseasiassa kolme seitsemästä vasta harrastaa ja silti tuntuu väliin että viikossa on liian vähän päiviä ja vuorokaudessa tunteja. Ja olisihan se helppo aina vain itse hypätä auton rattiin sekä ne harrastavat muksut mukaan, mutta aina on puettava myös nuo pienimmät ja pakattava kyytiin.

Nyt on rauhallista, mutta kohta pirtin täyttää pulina ja porina kun koululaiset kotiutuvat, se on sitä elämänmakua.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Sienimetsällä...

Alku aina hankalaa.....

Olen monesti päättänyt aloittaa bloggaamisen, mutta aina se on tyrehtynyt alkuunsa. Jospa taas yrittäisi, jäisi itsellekin kiva muisto elämän ruuhkavuosista :)
Elämme maalla....kauppaankin matkaa yli 20 km ja samoin harrastuksiin ja muihin palveluihin....se tietää autossa istumista, autoajelua ja autolle kilometrejä ja rahankulutusta bensaan. Mutta tämä oli tiedossa tänne muuttaessa. Muutimme elämäämme liki tasan viisi vuotta sitten, kun rakastuimme tähän paikkaan ja muutimme maalle, hedelmälliseen maaperään, perheemme on kasvanut sen jälkeen seitsenhenkisestä yhdeksänhenkiseksi. Ahdasta saattaa olla, mikä vaivaa enemmän muita kuin meitä....me mahdumme hyvin, tavaramme välillä huonommin.
Suureen lapsilukuumme ei ole uskonnollista vakaumusta, ihan vaan rakkaudesta lapsiin ja haluun saada ympärille suuri perhe. Se jaksaa hämmästyttää ja kummastuttaa ihmisiä ja kuinka usein olemmekaan saaneet kokea olevamme outoja. Kukin tyylillään, joskus kalskahtaa vain korvaan ja miettii, että mikä oikeus ihmisillä on kyseenalaistaa tai paasata, varsinkin kun kyse on jokaisen henkilkökohtaisista ratkaisuista.

Perheessämme on siis lapsia seitsemän, minä ja mieheni. Avioliittoa meillä on takana 14 vuotta, eli monen esittämään kysymykseen, kyllä, kaikki lapset ovat yhteisiä ja samoista vanhemmista. Olemme alkaneet seurustella minun ollessani 14v ja mieheni ollessa 15 vuotias, matkaan on mahtunut kaikenlaista, monta asiaa olisi saanut jäädä komemattakin. Mutta voisin sanoa, että tunnemme toisemme hyvin ja särmät ovat hioutuneet.
Esikoisemme on poika, 12 vuotias, soittajapoika. Hänen jälkeensä syntyi kolme tyttöä, nyt 11, 9 ja 7 vuotiaat, jokainen aivan erilaisia, kasvatuksesta ja vanhemmista huolimatta. Sitten viides lapsemme on poika, ikää 5 vuotta, tuleva maajussi. Kuudes olikin jälleen tyttö, oikea prinsessa, oman tahdon omaava, ikää 3 vuotta. Kuopuksemme on poika, mikä oli yllätys, koska 9kk:n ajan  joka ultrassa sanottiin, että tyttö on tulossa, joten yllätys oli kun vauva nostettiin rinnalle ja olikin poika. Yhtä rakas toki, ikää pienellä nyt 1 vuotta. Vielä olisi sydämessä ja elämässä tilaa ainakin yhdelle, mutta ei taida mahtua muuten...

Tästä on hyvä jatkaa kirjoittamista, päiväkirjanomaisesti ja toivon mukaan päivittäin tai ainakin joka toinen päivä.