keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Alku aina hankalaa.....

Olen monesti päättänyt aloittaa bloggaamisen, mutta aina se on tyrehtynyt alkuunsa. Jospa taas yrittäisi, jäisi itsellekin kiva muisto elämän ruuhkavuosista :)
Elämme maalla....kauppaankin matkaa yli 20 km ja samoin harrastuksiin ja muihin palveluihin....se tietää autossa istumista, autoajelua ja autolle kilometrejä ja rahankulutusta bensaan. Mutta tämä oli tiedossa tänne muuttaessa. Muutimme elämäämme liki tasan viisi vuotta sitten, kun rakastuimme tähän paikkaan ja muutimme maalle, hedelmälliseen maaperään, perheemme on kasvanut sen jälkeen seitsenhenkisestä yhdeksänhenkiseksi. Ahdasta saattaa olla, mikä vaivaa enemmän muita kuin meitä....me mahdumme hyvin, tavaramme välillä huonommin.
Suureen lapsilukuumme ei ole uskonnollista vakaumusta, ihan vaan rakkaudesta lapsiin ja haluun saada ympärille suuri perhe. Se jaksaa hämmästyttää ja kummastuttaa ihmisiä ja kuinka usein olemmekaan saaneet kokea olevamme outoja. Kukin tyylillään, joskus kalskahtaa vain korvaan ja miettii, että mikä oikeus ihmisillä on kyseenalaistaa tai paasata, varsinkin kun kyse on jokaisen henkilkökohtaisista ratkaisuista.

Perheessämme on siis lapsia seitsemän, minä ja mieheni. Avioliittoa meillä on takana 14 vuotta, eli monen esittämään kysymykseen, kyllä, kaikki lapset ovat yhteisiä ja samoista vanhemmista. Olemme alkaneet seurustella minun ollessani 14v ja mieheni ollessa 15 vuotias, matkaan on mahtunut kaikenlaista, monta asiaa olisi saanut jäädä komemattakin. Mutta voisin sanoa, että tunnemme toisemme hyvin ja särmät ovat hioutuneet.
Esikoisemme on poika, 12 vuotias, soittajapoika. Hänen jälkeensä syntyi kolme tyttöä, nyt 11, 9 ja 7 vuotiaat, jokainen aivan erilaisia, kasvatuksesta ja vanhemmista huolimatta. Sitten viides lapsemme on poika, ikää 5 vuotta, tuleva maajussi. Kuudes olikin jälleen tyttö, oikea prinsessa, oman tahdon omaava, ikää 3 vuotta. Kuopuksemme on poika, mikä oli yllätys, koska 9kk:n ajan  joka ultrassa sanottiin, että tyttö on tulossa, joten yllätys oli kun vauva nostettiin rinnalle ja olikin poika. Yhtä rakas toki, ikää pienellä nyt 1 vuotta. Vielä olisi sydämessä ja elämässä tilaa ainakin yhdelle, mutta ei taida mahtua muuten...

Tästä on hyvä jatkaa kirjoittamista, päiväkirjanomaisesti ja toivon mukaan päivittäin tai ainakin joka toinen päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti