tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vaivaista

On jäänyt kirjoittelematta, kun on ollut kaikenmaailman raskausvaivaa. Huoh! raskasta olla raskaana....no ei enää kauaa, hope so, viikkoja tänään 34+4. Huomenna olisi tarkoitus suunnistaa tuonne sairaalalle.

Pääsiäinen meni tosi  rauhallisesti. Pitäiskö sanoa, että vallan laiskotellessa, kyllä juuri niin se meni. No vaivatkin vähän helpotti.

Tänään alkoi taas arki ja ainakin meidän huushollissa siirtyminen kesäaikaan vaikutti. Oli tosi hiljaista ja väsynyttä porukkaa aamulla nuo kouluunlähtijät. Eivät jaksaneet edes tapella.

Esikoinen oli vanhalla kaverillaan edellisen yön yökylässä ja se myös hieman verotti energiaa, siellä kun tuli valvottua normaalia enemmän.
Sunnuntaina vanhin tyttö piti elokuvaillan tyttöjen kanssa, eli pientä vaihtelua arkeen heilläkin.

Aurinko paistaa jo päivällä todella lämpimästi. Silti aamulla oli pakkasta -15. Moni laittaa facebookiin jo pyöräilykuvia yms. No meillä ei täällä landella vielä pyöräillä, ihan on maa vielä lumen ja jään peitossa. Yleensä nelosen synttäreitten aikaan on sulaneet, saas nähdä kuinka käy tänä vuonna, synttärit kun on parin viikon päästä eli 13.4. Katsellaanpa sitä.

Nyt askareisiin, joita aina piisaa.

1 kommentti:

  1. jaksuja loppu-raskauteen <3 pian on sulla nyytti sylissä ;)
    Meillä pyörät otetaan vasta vapun jälkeen esille..jotenka ootellaanhan rauhassa ensin että lumet ja jäät sulaa...

    VastaaPoista