sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Loma

Ainakin lapsilla loma.....itsellä saattaa olla toista kun kaikki muksut ovat kotosalla. Ruokaa ainakin kuluu enemmän  :)
No on se itsellekin lomaa, ei aikaisia herätyksiä (parhautta), ei kellon kanssa suhaamista paikasta toiseen. Tulevalla viikolla koulun lisäksi ei siis harrastuksia, hammaslääkäreitä, neuvoloita yms. Ollaan vaan. Kolmonen menee puolessa välissä kaverilleen yökylään. Ja kakkonen lähtee torstaina kaverinsa kanssa mummulaan. Miehellähän ei ole lomaa.

Tänään oltiin koko poppoo luistelemassa. Ja oli kivaa, vitonenkin luiteli elämänsä ekaa kertaa vaikka vannoi kotona että hän ei luistimia jalkaansa laita. Ihan hyvin meni, ensikertalaiseksi. Mutta se lähteminen tällä porukalla varusteineen onkin toinen juttu. Lähin luistelukenttä on lasten koululla 12 km päässä, sinne siis. tai on tässä omalla kylälläkin tossa ihan vieressä, mutta suureksi suruksi kukaan ei viitsi jäädyttää sitä. Niin sitä sitten lähdettiin....palattiin sisälle ainakin kolme kertaa. Yhdeltä jäi kypärä....yhdeltä pipo joka mahtuu kypärän alle...ja se kiekko sekin. No päästiin matkaan ja ilma oli ihana ja muita ei ollut vielä aamusella liikenteessä. Toki ohikulkija saattoi katsoa, että onpa kentällä paljon väkeä, vaikka olikin vain meidän perhe - yhdeksän henkeä.

Sitten ovat muksut vielä hiihdelleet, onneksi naapuri pitää ladut kunnossa ja lumesta auki. Latuja lähtee moneen suuntaan ja vaikka kuinka pitkälle ihan pihasta. Ei siis ole siitä kiinni ja kyllä nuo lapset ihan kiitettävästi hiihtävätkin.

Tänään päätettiin pitää sitten pizzapäivä, isäntä läksi hakemaan kirkolta pizzaa. Ei tänne pizzataksit kulje, se olisi kyllä luksusta. Kaksi perhepizzaa mies toi ja yhtään ei jäänyt meille aikuisille. Me sitten jaoimme rullakebabin. Olipas hyvää pitkästä aikaa. Harvinaista herkkua meillä.

Huomenna on uimahallin vuoro. Lapset käyvät koulusta tuolla Kankaanpään uimahallissa, itse en ole käynyt siellä koskaan, jospa huomenna sitten. Se ei ole edes kallista, meiltä, katsoin hintoja ja näyttäisi meiltä olevan vain 12 euroa koko porukalta!! Mitä tällainen porukka voi harrastaa sillä hinnalla, no ei mitään!

Loppuviikko onkin auki, mökille ainakin mennään laskettelemaan ja grillailemaan jonakin päivänä. Muuten ei mitään erityistä. Ulkoilua ja rauhaisaa yhdessäoloa, siitähän se loma on tehty. Valvomista iltaisin ja myöhään nukkumista aamuisin. Mukavaa hiihtolomaa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Lomalla voi tehdä lasten kanssa kivaa kotosallakin ollessa...Meillä loma on ens viikolla,parhaillaan podetaan koko porukan voimin influenssaa..

    VastaaPoista
  2. Voi onneksi ja se onkin jo lomaa kun voidaan olla ihan kotosalla. Ja tänään ollaankin, kun lumi on tuiskannut tiet umpeen. Pikaista paranemista teidän perheelle.

    VastaaPoista