torstai 21. helmikuuta 2013

Pakkasaamu

Pitkästä aikaa pakkasaamu, tai no ei nyt paljoa,  -12 näytti mittari aamulla, mutta kyllä se vaan kummasti heti tuntui pakkaselta. Ensi viikoksi on luvattu ihan kevätkelejä, saas nähdä. Tietää ainakin paljon ulkoilua ja märkiä hanskoja, kenkiä, ulkovaatteita jne. ja sitten tuleekin varmaan pakkaset niin elellään jäätiköllä.

Äitini lähti tänään miehensä ja sisarensa ja tämän miehen kanssa Kuubaan. Siellä elo varmasti hieman erilaista ja lämpimämpää. Lupasi tuoda tullessaan varpajaissikarit, ihan aidot kuubalaiset. Täytyy itsekin vähän perehtyä tuohon maahan paremmin, niin osaa tilata oikeanlaisia tuliaisia  :)

Itseäkin aina välillä puraisee matkustuskärpänen, mutta eipä tällä porukalla juuri matkustella. Ei rahallisesti, eikä no....olisi se aika urakka tällä porukalla.
Esikoinen ja kolmonen lähtevät isännän ja orkesterinsa kanssa kesäkuun alussa keikkareissulle Tukholmaan, sitä tietysti odottavat kovasti.
Mutta eipä sen tarvitse olla välttämättä ulkomaanmatka, matka kuin matka tai poistuminen kotiympyröistäkin riittää. Kun harvoin pääsee, niin osaa iloita pienistäkin muutoksista, pienistäkin reissuista.

Kuviakin pitäisi välillä blogiin lisätä, mutta on tullut tosi vähän kuvattua viime aikoina. Lupaan tehdä asiaan parannuksen. Kyllähän kuvattavaa riittää, kamera vaan käteen.


3 kommenttia:

  1. Ihanaa muuten että olet palaillut blogin pariin. Saanko esittää pari postaustoivetta?
    Olisi kiva tietää teidän huonejärjestelyistä enemmän. Vaikka kuvien kera. Eli miten on huoneet jaettu ja monta huonetta talossanne on. Ymmärrän kyllä jos et halua kuvia kodistanne näyttää.

    Toinen toive olisi että kertoisit joskus päivienne kulun. TEillä kuitenkin taitaa olla aika kiireistä arki niin olisi kiva tietää miten organisoit asiat.

    Terveisin piilolukijasi Minttu

    VastaaPoista
  2. Kiitti Minttu toiveista. palaan asiaan :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä se kevät tulee,tänään heräsin lintujen sirkutukseen aamulla :)

    VastaaPoista