keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Vauvahankintoja

Tuntuu hassulta hankkia kaikkia vauvan tavaroita, kun on jo ennestään seitsemän lasta. Noh.....suunnitelmissa ei ollut ehkä enää perhettä lisätä, kunnes iski se kuuluisa vauvakuume. Eli suurin osa vauvatavaroista oli myyty tai muuten hävitetty.....osa tosin jo hajosikin, kun oli jo esikoiselle aikoinaan hankittu.

Nyt olen hankkinut pinnasängyn, sitterin ja lähinnä vaatteita...jotain pientä vissiin vielä hankintalistalla. Ainakin itkuhälytin, kun se sanoi edellisen muksun aikaan sopimuksensa irti ja meillä kuitenkin muksut nukkuvat ulkona.

Lapset odottavat vauvaa innolla.....toiset jo ymmärtävät ajan merkityksen, että kauanko vielä ja milloin syntyy. toisille tarvitsee taas vähän konkreettisemmin selvittää, kun ei ole nuo aikakäsitykset ihan hallussa, viikot, saati päivätkään.

No jaa meni sitten taas vauvajuttuihin tämäkin postaus  :)  Voisihan sitä kirjoittaa vaikka säästä. sanotaanko, että olen jo kyllästynyt talveen, aika lailla vallan. eiköhän tämä ole jo nähty, saisi alkaa lumet sulamaan. Kesäihminen kun olen....onneksi kuitenkin valoisa aika päivässä on jo ihan selkeästi pidentynyt. Tämä aamuna oikein havahduin siihen, kun oli jo ajoissa valoisaa. Kyllähän se virkistää, varsinkin kun ottaa lasin beroccaa kaveriksi  ;)

Joskus mietin, että onkohan pinna pidentynyt lasten myötä vaiko iän myötä. Mistä sitäkin ryhdyin pohtimaan....no tänä aamuna, laitoin tiskejä ja pyykkejä ja mitä nyt touhusin, kuului kolaus ja hups, kuopus oli pudottunut ison (ja ainoan) viherkasvin kukkatelineeltä lattialle ja se oli ihan nurinperin, multaa kilo lattialla ja kukkanen kärsinyt vaurioita....en edes hermostunut, katsoin vaan, että kappas. Samoin käy kaatuneitten maitolasien kanssa, ei kiristä, sattuuhan sitä. Vielä muutama vuosi sitten kävi hermon päälle. Pikkujuttuja siis.

Totista tajunnan virtaa taas....parempi lopettaa  :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti