keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Aika juoksee

Mihin tämä aika oikein menee....kamalaa kyytiä se ainakin menee. Lapsilla alkaa lauantaina kesäloma!! Saa heittää aikataulut romukoppaan, ainakin osittain.

Ihania kesäkelejä jo ollut, on oltu paljon ulkona ja käyty uimassa ja muuta kesähommaa. Eilen hain jo pari kesäkukkastakin. Ikävin puoli on nuo hyttyset, joita täällä piisaa, tervetuloa hakemaan omanne, jos niitä joltakulta uupuu....

Maanantaina ajattelin, että joku työpaikka saisi minusta hyvän organisaattorin, joskus aiemminkin olen asiaa ajatellut, että työhakemuksessani voisin korostaa organisointikykyä, monen muun "vain" kotona oleilun aikana kehittyneen kykyni lisäksi. Aamulla läksin maanantaina liikenteeseen, ja ainahan on pakattava nuo kolme pienintä mukaan. Hain vanhimman tyttären koulusta ja vein hammaslääkäriin, samalla matkalla kävin kaupassa ja tankkasin vähän bensaakin kulkupeliini. Ostin sillä reissulla pienimmille kouluun leffapäivän herkut. (jotka muuten oli jo ostettu ennen viikonloppua, mutta ne olivat kadonneen meillä savuna ilmaan....ja syyllinen ei ollut kukaan....), no palautin tytön kouluun ja hän vei herkut pienimmille. Otin toiseksi vanhimman tyttäreni samaisesta koulusta, kävin tämän kokoonpanon kanssa kaupassa ostamassa illalla kaverisynttäreille meneville neloselle ja vitoselle lahjat mukaan vietäviksi ja vein tämän tällä kertaa koulusta haetun tyttären musiikkiopiston pääsykokeisiin. Olin jopa musitanut ottaa soittimen kotoa, mutta jouduin kyllä miestäni patistamaan soittamaan, että missä se pääsykoe pidettiinkään (siitä pieni miinus minulle....). Odottelimme pääsykokeeseen pääsyä ja sen jälkeen ulkoilimme pikkuväen kanssa odottaen, että tyttö pääsee pääsykokeista.
Kokeen päätytyttyä, meillä oli tunti luppoaikaa, kun olin luvannut ottaa esikoisen kyliltä, kun tulee luokkansa kanssa Tampereelta keilaamasta. Menimme siis leikkipuistoon ja söimme eväitä. No pojan sain kyytiin ja matka jatkui välillä kotiin.
Ja jokuhan tässä kohtaa miettii, miksi vaan hengailimme kylillä, emmekä esimerkiksi kotona. Noh, meiltähän on kylille matkaa reilut 20 kilsaa, joten ei sitä viitsi montaa kertaa ajella näillä bensahinnoilla ja toisaalta ei aikataulukaan antanut myöten. tie ei ole mikään moottoritie (ainakaan oikeasti) Kuoppaista hiekkatietä ei ajeta kuin hienoa päällystettyä tietä.....
Kotona äkkiä ruokaa, lahjat pakettiin, odottaen, että mies kotiutuu ja taas menoksi, no sinne kylillepä tietenkin. Nelonen ja vitonen meni kaverisynttäreille (onneksi samaan osoitteeseen). Nyt oli kaksi tuntia aikaa kulutettavana. Piti mennä kahvakuulailemaan, mutta en kertakaikkiaan jaksanut. Sain kyllä tuon ajan kulumaan kirppiksellä, ruokakaupassa ja muilla asioilla.
Muksut synttäreiltä sokerihumalassa ja kotia kohti. Iltatouhut ja koppaan maate, olin ihan puhki.
Päivän saldo: Kaikki onnistui ja vieläpä aikataulussa....vauva tosin oli yön levoton tuollaisesta päivästä.

Eilen olin hoitamassa illalla luottamustehtäviä yläkoululla, ylitin itseni kovasta jännityksestä huolimatta ja selvisin omasta mielestäni ihan hyvin. Tänään on illalla ohjelmassa alakoulun kevätjuhla ja varmaan tulee tirautettua muutama kyynel, kun kutoset hyvästellään alakoulusta ja yksi niistä on oma tyttäreni ja muutkin kutoset on kovin läheiseksi tulleet.

"on aika hiljaa kiittää ja kättäs puristaa nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa jäi jälki sydämmiimme jälki unelmiin teille laulamme nyt näkemiin turvallista matkaa me toivotamme näin on aika purjeet nosta ylöspäin..."

Huomenna lupasin viedä tyttären kaverinsa kanssa shoppailemaan kesävaatteita.....ja lauantaina onkin kaikilla todistusten jako, eskarilaisella on huomenna jo viimeinen koulupäivä. Alkaa olla kevätlukukausi paketissa.

Ens viikon olenkin miltei koko viikon viiden muksun kanssa keskenään, kun isäntä lähtee esikoisen ja kolmosen ja muutaman muun soittajan kanssa kanssa soittoreissulle Ruotsin puolelle ja viikon päästä onkin jo ristiäiset....

Jeps, nautitaan kesäkeleistä, pus!

2 kommenttia:

  1. vauhtia piisaa,ja parhaitenhan se aika meneeki siellä maalikylissä ootellessa+retkeillessä pientn kanssa kuin eestaas ajellessa.
    jaksuja sinne ja ihanaa vauvan-tuoksuista arkea <3 meilläkin ois taas 1 jättämässä ala-koulun,on se vaan haikeeta:)

    VastaaPoista
  2. On sulla ainakin tekemistä. Onhan siinä omat huonot puolet kun asuu kaukana mutta kyllähän se antaakin paljon.

    VastaaPoista