maanantai 9. tammikuuta 2012

Arki

Niin se pyörähti arki käyntiin meidän perheessä, kuten varmasti monessa muussakin perheessä. Nyt on lomailtu, seuraavaa lomaa odotellessa. Meillä lähti siis neljä lasta kouluun, klo 7.10 lähtivät odottelemaan koulukuljetusta. Ihan innossaan menivät, vaikka lomailu on kivaa ja kuuluu sanoa, että tylsää mennä kouluun, mutta mielellään sinne menevät. On kaverit ja sitä omaa touhua ja tohinaa. Aikansa kutakin. Ehkä hetken kestää se normirytmin löytyminen taas, kun on reilut pari viikkoa valvottu pitkään ja aamulla vastaavasti nukuttu pitkään. Hyvin silti koululaiset heräsivät aamulla, heräävät aina, kerran käyn vaan jokaiselle sanomassa, että herätys ja herätyshän on meillä joka aamu klo 6.20. Samoin käyvät myös nukkumaan helposti, kaikki. Pienemmät menevät arkisin nukkumaan klo 20 ja isommat klo 21. Toisaalta luulisi että saavathan nuo pienemmän -  ei koululaiset - nukkua aamuisin, arkisinkin. Mutta ei se vaan mene niin, heräävät aina aamutouhujen ääniin ja nousevat katselemaan lastenohjelmia.

Tänä aamuna olikin pakkasta, -15, outoa tänä talvena, mutta varmasti ihan virkistävää aamutuimaan. Lapset miettivät että saakohan koulussa olla sisällä, kun on kylmä. Toivottavasti ei, mielestäni 15 minutin välitunnin pystyy kyllä ulkoilemaan kylmälläkin. Nyt kun oli lunta, niin lapsethan kaivoivat heti monot ja sukset esiin. Ja pari edellistä päivää he vain hiihtivät tässä lähistöllä. Eli ulos menivät innokkaasti, ja hyvä niin. Kyllä täällä sisällä on notkuttu ihan tarpeeksi, kun on ollut niin kurjaa keliä. Ensimmäinen vuosi aikoihin, kun kellekään ei tarvinnut ostaa uusia suksia tai monoja, hyvä niin, tämä talvi jäänee aika lyhyeksi. Kaikille löytyi sopivat välineet. Meille niitä on jokuset kertynytkin ja onneksi olemme paljon myös saaneet hyväkuntoisia talviurheiluvälineitä.
Nyt kun tuli pakkaset, toivottavasti saataisiin luistelukenttäkin kuntoon. Jouduin syksyllä ostamaan esikoiselle uudet luistimet, kun oli koulusta jäähallireissu, ja toivottavasti se ei jää ainoaksi luistelukerraksi.

Lapset kasvaa....tiedetään. Olen viime aikoina huokaillut tuota esikoispojan kasvua. Kävin viikonloppuna ostamassa pojalle uudet farkut, kokoa 170 cm!!! Viimeinen koko mitä lastenosastolta saa. Poika on 12v, vaatteiden koko on siis tuo 170 cm ja kenkä 42. Normaalia kokoa varmaan tuon ikäiselle, mutta äitiä vähän jotenkin hirvittää.

Mukavaa alkanutta arkiviikkoa kaikille! Jaksetaan taas ahkeroida kohti kevättä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti