sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannuksen jälkimainingeissa

Nyt on juhannus juhlittu, puoli vuotta jouluaattoon. Radiosta on koko päivän saanut kuulla kuinka on kamalat ruuhkaat monella suunnalla, jonot seisoo tai matelee 20-30km/h, eipä ole täällä mitään tietoa ruuhkista. Toivottavasti kaikki malttavat mielensä silti siellä ruuhkissa ja pääsevät turvallisesti päämääräänsä.
Meillä oli oikein rauhallinen juhannus, ihan vaan omalla väellä oltin ja omalla mökillä. Grillattiin, laiskoteltiin, saunottiin jne. Jotenkin tuntui, että olimme ainoat oman perheen kesken  ja jotenkin se saa tuntemaan itsensä yksinäiseksi suurperheessäkin. Meillä ei juuri ole ystäväperheitä.....tai ainakaan ketä olisi voinut kutsua viettmänää tuota keskikesän juhlaa. Ja kukapa meitä kutsuisi, tällaista revohkaa, ei kukaan ja ymmärränkin sen kyllä. Joskus olisi vaan kiva viettää aikaa toisen samanhenkisen perheen kanssa tai edes jonkun.....

Tänään tulimme kotiin, pesemään pyykkiä ja leikkaamaan nurmikkoa ja muuta kotona tehtävää. Remonttikin alkaa tulevalla viikolla, mitähäb siitäkin tulee?? Mökillekin mennään taas, ei ole mitään aikataulua vielä pariin viikkoon. Sitten onkin aamupäivät aikautaulutettua, kun vitosella alkaa uimakoulu....tai pitäisi alkaa. Viime kesänähän ei suostunut....

Särkänniemen reissukin tehtiin viime viikolla. Kakkonen oli leirillä, joten vain kuusi lasta oli mukana ja me aikuiset. Kuopus ei maksanut mitään, mutta muut....rannekkeisiin meni joku 240 euroa!! Hirveä summa. Mutta oli oikein mukava päivä, pienemmätkin jaksoivat hienosti ja koko päivä oltiin. Käytiin härveleissä, eläinpuistossa, akvaariossa ja delfinaariossa. Ja kun vielä ei ollut varsinainen loma-aika, niin väkeäkään ei ollut ihan mahdottomasti.  Sopivasti.

Nyt alkaakin ale myynnit, kauheasti ei tarpeita ole....kouluvaatteita syksyn varalle jossakin vaiheessa pitää mennä katsastamaan ja esikoiselle isompi reppu yläasteelle ja vitoselle eskarireppu. Mutta siihen on vielä aikaa, monen monta viikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti