maanantai 18. helmikuuta 2013

Viikko ennen lomaa

Todella talvisen näköistä on ulkona, yöllä oli satanut lunta ja puutkin ovat taas talvisen näköisä ja siis koko maisema yleensäkin. Aika märkää tosin tuntui olevan, kun vein aamulla koiraa ulos, eli se tietää myös läjäpäin märkiä ulkovaatteita.

Tänä aamuna lähti vain neljä lasta koulumatkaan, kun yksi koululainen jäi kuumeessa kotiin. Tällä viikolla ei saisi muut sairastua eikä ensi viikollakaan. En vain tiedä miten pysyä terveenä, kun liikkeellä on jos jotakin tautia. Käsiä pestään ahkerasti ja syödään vitamiineja ja maitohappobakteereita.

Täällä on ensi viikolla hiihtoloma ja meillä olisi toiveena ja haaveena lähteä mökille. Koko talvena ei olal sinne päästy, aina kun ollaan oltu lähdössä, niin joku on sairastunut ja helpompi on sairastaa kotona kuin mökillä. Nyt siis kädet kyynerpäitä myöten ristiin, että pysyttäis terveenä.

Viikonloppuna saatiin siirreltyä mukavasti huonekaluja, tuli enemmän tilaakin. Ja koottiin pinnasänky (vauvan tuloon on tosin vielä ainakin kaksi kuukautta). Samoin tuotiin lipasto vauvan vaatteille, jos niitä sitten pikkuhiljaa laittaisi. On se aina uutta ja ihmeellistä vauvan odotus ja vauvan tulo, vaikka niitä lapsia olisi useampi ennenstäänkin.
Mukavaa talvista, alkanutat viikkoa. Nauttikaahan lomasta, kenellä sellainen jo on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti