sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivä

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille. Itselläni on 13. äitienpäivä, jonka saan nyt viettää kahdeksan lapsen kanssa  <3  parhautta.

sain ihania itsetehtyjä lahjoja. Esikoinen teki kakun, kakkonen jääkaappimagneetin kortteineen, kolmonen rintakorun kortin kera. Nelonen ja vitonen olivat yhdessä tehneet nurmikon ilmauskengät, toinen toiseen jalkaan ja toinen toiseen ja omat kortit tietysti. Kutonen oli koristellut kukkapurkin ja purkissa oli siemenpussi. Seiska ei vielä antanut mitään, mutta ensi vuonna hänkin pääsee kerhossa askartelemaan.  Ja tuo kahdeksas lapsi oli vähän niinkuin äitinpäivälahja koko perheelle  <3
Iltapäivällä menemme mun äidille grillamaan ja äitiä onnittelemaan.

Isän haudallakin ajattelin tänään käydä ja viedä kukkasia, koska isän kuolemasta on huomenna kaksi vuotta...

viimeiset viikot koulua, kolme kokonaista ja sitten alkaa loma. Ei mitään suuria suunnitelmia, leirejä ja uimakoulua, mökkeilyä. Vielä on kakkosella yläkouluun tutustuminen toiseksi viimeisellä viikolla. Ja kokeita vielä on kaikilla myös, että viimeinen rutistus, niin on tämäkin kouluvuosi taputeltu.

Vieläkään ei kuvien lisääminen onnistu....mistä johtuu????

1 kommentti:

  1. ihana äitienpäivä sinulla <3 pieni,tuoksuva nyytti se kaikkein paras lahja :)

    VastaaPoista