tiistai 23. huhtikuuta 2013

Raskasta odottelua

Eilen taas tuolla Vammalassa piipahdin saamassa verenpainelääkkeitä. Kumma kyllä tänään on paineet olleet ihan ok, ilma lääkkeitäkin. Lääkäri oli sitä mieltä, että vauva ei tällä viikolla tule syntymään, ensi viikolla saatetaan käynnistellä. No ei tällä viikolla enää tämän illan jälkeen sopisikaan, kun perjantaina pitäisi olla varmalla kotona.
Torstaina pyyhkäisen taas Vammalaan katsastamaan, että kaikki on ok.

Mutta arvaatte varmaan, että olo on raskas, kävelu on aikas kankeaa ja yöt menee pyöriessä kun hyvää asentoa ei löydy. Selkä on kipeä yms. yms. Vali, vali. Jopsa viikon päästä helpottais. tuliskohan vappuvauva.

Vitonen toi koulusta tai siis eskarista kirjeen, että hänet on hyväksytty ko. kouluun ekalle luokalle, hyvä sitten. Ei ole törttöillyt liikaa  :)  No ei vaan, hyvä se on, että pääsee sinne, niin kauan kuin koulu on voimissaan. Kaksi vuotta se on voimissaan viimeisen tiedon mukaan, mutta katsotaan nyt, eipä näille silloin ole vielä uuttaa paikkaakaan, joten mikään ei ole kiveen kirjoitettu.

Ja niin se muuten tuli kevät, lumet suli ja puro sanoi puli puli. Äkkiä ne lumet lähti, vaikka näyttikin vielä viime viikolla vallan muulta. Nyt olen pessyt pois talvikamppeita ja juuri ehdottelin muksuille, että pitäisikö nuo potkukelkat keräillä säilöön tuosta nurmikolta. No eipä kukaan innostunut, täytynee hoitaa homma itse. Pari lumilapiota ja parit suksetkin vielä tuossa seinän vierellä nököttää. Fillarit on kaivettu esiin ja trampoliini kasattu. Ja naapurikin toi aurauslaskun, eli ei vissiin ole odotettavissa ainakaan sellaista takatalvea, että aurauskalustoa tarvitaan. Tokihan jonkinmoinen takatalvi tulee jossakin vaiheessa.
Pellot on veden peitossa ja aikas hassulta näyttää kun naapuri lähtee veneellä tuosta pellota järvelle. Joutsenet ja kurjetkin ovat löytäneet perille. Ihanaa kun talvi on ohi!


2 kommenttia:

  1. jaksa...jaksa...jaksa...vielä pikkiriikkisen aikaa,ni kyllä se nyytti sieltä syliin tulla tupsahtaa <3
    kevät on ja kohta kesä :D

    VastaaPoista
  2. Oijoi, melkoista oottelua sullakin! Kamalaa varmaan aatella noita paineita kun huoli on kova oli missä vaan kunnes vaavi on sylissä. No pian se on sullakin nyytti ja sitten voit huokasta. Koitahan jaksaa sinnitellä, mä aattelen sua kovasti ja usein <3

    VastaaPoista