keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vappu

Tänään on sitten se vappu. Yhtä juhlaa ollut pisemmän aikaa ja päivät menee auttamattomasti sekaisin, kun on pyhiä jatkuvasti. Meillä ei mitään vappusuunnitelmia.

Vappu sai vuosi sitten meillä uuden merkityksen, viime vappuna olin synnytysosastolla ja kuopuksemme syntyi eli tänään siis 1 vuotis synttärit. Edes tuota synnytysosastoa ei ole enää olemassakaan.

Ja minä sain niitä keikkatöitä. Tänään oli palkkapäivä, ekaa kertaa.....ainakin vähintään 10 vuoteen  :)
Perjantaina olin töissä ekaa kertaa vuosikausiin. Ja sen kyllä huomasi. Kuina tyhmäksi ja toivottamaksi voi ihminen itsensä tuntea, todellakin huomasi olleensa kotona, pois työelämästä. Kun insuliinin pistäminenkin meinasi oll hankalaa  :)  Olen siis hoitoalalla töissä. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja. Niitä töitä en siis juuri ole tehnyt koskaan. Nyt olin hoidokodissa, joka on tarkoitettu mielenterveyspotilaille ja kehitysvammaisille. Todella kiva paikka. No perjantaista kun selvisin, menin sitten sunnuntaiaamuna aamuvuoroon ja onnekseni homma sujui jo huomattavasti paremmin. Äitienpäiväviikonloppuna seuraavan kerran.

Meillä on juhlittu ankarasti, viime viikonloppuna juhlimme nelosen 10 vuotis, vitosen 8 vuotis, ja kuopuksen 1 vuotis synttäreitä sukulaisten ja kummien kesken. Oli aika rankkaa tuon työaloituksen kanssa. Kaverisynttäreitä pitäisi vielä pitää...

X, Y ja Z olisivat kirjaimet. No enpä keksi noista kahdesta. Y:stä tulee mieleen yö, onneksi yöt ovat helpottuneet, kyllä yöuni on meikäläiselle elintärkeää.

Nyt pitäisi lähteä lääkäriin ja katsotaan onko verenpainelääkitys ok ja oliki kaikki veriarvot ok, eiköhän ne olleet. Toivotaan.


1 kommentti:

  1. työn iloa sinulle! minusta ei oo vuosiin vielä työ-elämään,oma arki sen verran haasteellista..

    VastaaPoista