keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Mihin tämä aika menee??

Ja kun mä en muka ehdi kirjoittelemaan?
Kai mä ajattelen ennemminkin, että ei oo sellaista kirjoitettavaa, että jotakuta kiinnostaisi.....no kiinnostaako jotakuta?  :)

Mä kyllä ihan selvästi herään henkiin kevään myötä. Mutta kyllä muhun vaan tuo kellojen siirtäminen vaikuttaa. Väsyttää aamuisin ihan järkyttävästi, enkä oikein ymmärrä miksi, koska saan nukkua yhtä paljon talviaikaankin. Olen miettinyt että johtuneeko siitä, että viime viikolla kelloin soidessa oli valoisaa, mutta kellojen siirron myötä siihen aikaan onkin pimeää/hämärää.

Viimeksi kirjoittelin työnhausta ja epäilin, että kelpaanko mihinkään 15 vuoden kotiäitiyden jälkeen. Mutta olen yllättynyt positiivisesti. Kelpaan sittenkin. Olin viime viikolla yhdessä hoitokodissa työhaastattelussa ja näyttivät vihreätä valoa ja käyttävät mua keikkatyövoimana. Ja ensi viikolla menen toiseen paikkaan haastatteluun ja näyttivät myös jo valmiiksi vihreätä valoa. Jee. Katsotaan sitten koskan oikein pääsen sorvin ääreen. Kunnon perehdystystä olen ainakin pyytänyt.

Mökkikausikin on alkamassa ja grillikausi ja vaikka mikä kausi....uusi grilli tarvitsisi saada hankittua. Esikoisella alkaa pian autokoulussa mopokurssi. Ennen sekin oli vaan niin, että kun tuli ikä täyteen, niin hypättiin mopon selkään ja menoksi. Nyt tarvii kaikenlaista paperia ja byrokratiaa ja ennenkaikeka rahaa ennekuin se on mahdollista. Mopokortista olen kyllä tyytyväinen muuten, on turvallisempaa päästää nuori tuonne hulluun liikenteeseen. Mutta se raha....ja kaikki muu. Pojalla vielä siirtyy kaikki huimasti, kun ikä kun tulee täyteen, tuleekin lähtö riparille ja sitten onkin heinäkuu jolloin kaikki pysähtyy.

Siinäpä lyhkäsesti, yritänpä palata taas hiukan nopeammin kuin viimeksi.

p.s. pongasin muuten ensimmäisen sinuvuokon maaliskuussa, viime lauantaina. Koska ennen on tavattu sinivuokkoja maaliskuussa, tuskin leskenlehtiäkään ja niitä on ollut jo vissiin pari viikkoa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti