keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Lisääntymiskyvytön

Nyt olen sitten peruuttamattomasti ja 100% lisääntymiskyvytön. Minullehan tehtiin tammikuussa se sterilisaatio essure menetelmällä ja siinä on sitten se kolmen kuukauden "varoaika". No se tuli tuossa pääsiäisen pyhinä täyteen ja tänään oli jälkitarkastus Vammalassa ja niin oli kaikki kuten pitikin ja näinolleen minä en ainakaan enää lisäänny. Eli kahdeksaan jäi tämä meidän (yhteinen) lapsiluku. Olen jo asian kanssa ihan fine, vaikka välillä hieman haikealta tuntuu. Saa varmaan tuntuakin.

Aina yleensä parjataan lääkäreitä ja monesti ihan syystä. Monelta lääkäriltä tuntuu puuttuvan ihmissuhdetaidot ja se asiakkaan kohtaaminen. Yleistystä, tiedetään, mutta onneksi on myös poikkeuksia. Tuolla Vammalassa on aivan ihana naislääkäri, ainakin hän on naistentaudeilla ja on ollut synntyksissäkin paikalla ja äitiyspolilla. Lääkäri on virolainen ja puhuu huonohkoa suomea, mutta on aivan ihana tapaus. Harmi etten huomannut sanoa sitä hänelle...tuskin enää tavataan, ainakaan niin usein kuin viime aikoina. Hän oli kovin huolissaan, että jäikö minulle traumat tuosta essuresta, kun se ei ensimmäisellä kerralla onnistunut. No ei jäänyt, hyvinhän kaikki lopulta meni.

T, U ja V

T...toukokuu on ihan kinthaalla, ihanaa, ihanaa. Toivo, aina on toivoa, tai ainakin pitäisi olla, jopa minä, ikuinen pessimisti, ajattelen niin.
U.....Uusi, usko, uni.....siinä jotakin. Uni on aika tärkeää. Itselläni on ollut ongelmia kovasti unen suhteen. Sen kun saisi kuntoon. Väsyttää, mutta uni ei vain tule.
V....voima, villi, virkeä, vapaa, västäräkki....västäräkistä vähäsen. Tänään näin ekan västäräkin.

Ja menoksi taas.


2 kommenttia:

  1. No kas, haikeutta samasta asiasta täälläkin - tosin vähän eri syystä. Mulla on ihan kamala vauvakuume (ainahan mulla on, mutta... no tiedäthän sä :) ) mutta mulla on tää psori ja ppp niin pahassa vaiheessa etten voi olla ilman lääkekuurejani ja ne taas on semmoisia troppeja ettei vauvahaaveita voi ollakaan lähelläkään niiden käyttöä. Ja kun tässä iässä ei ootella enää vuosikausia niin tuskinpa meillekään enää tulee. Sniif. Mä muuten taidan tietää hänet siellä, ihana se lääkäri! Sanoi monta vuotta sitten ultratessaan, että siellähän se lapsukainen pyörii kuin pesukoneessa :D Muistan ikuisesti tuon <3

    VastaaPoista
  2. <3 samoissa tunnelmissa täällä,vaikkei mitään radikaalia muutosta asian eteen oo tehtykään.haikeaa aikaa se silti on <3

    VastaaPoista