maanantai 20. elokuuta 2012

Aurinkoista alkavaa viikkoa

Niin se toinenkin viikko pyörähti käyntiin. Ehkä nyt jo vähemmän stressaavasti. Osa lasten harrastuksista pyörähtää jo tänään käyntiin, osa ensi viikolla, osa vasta syyskuun alussa. Meidän tuleva keskiviikko iltapäivä/ilta näyttää tällä hetkellä ihan mahdottomalta, en tiedä vielä miten siitä selvitään.....

Viikonloppu otettiin rauhallisesti kotosalla, kuka otti, kuka ei. Lauantaina käytiin parilla kirppiksellä, oli tarjolla lasten lelu-ja harrastuvälinekirppistä ja peräkonttikirppistä. Ekalta ei löytynyt mitään, mutta viimeiseltä löytyi pitkulauta, hyppykeppi, muumimamma, pari vaatetta ja koruja. Hyvä reissu siis. Olimme koko porukka liikenteessä, se herättää aina ihmetystä ja hilpeyttä. Miltei aina silloin saa vastata kysymykseen, että onko nämä kaikki teidän omia....leipää ja sirkushuveja kansalle. Eipä me silti häiriötä tai hälinää aiheuteta, meidän lapset osaa käyttäytyä ja siitä olen ylpeä.
Kunnan kirjasto myi myös poistokirjoja ja lehtiä ja siellä käväisin tyttöjen kanssa. sieltä olisi voinut jopa tehdä löytöjä, mutta väkeä oli hirveästi ja olimme siinä kohtaa hieman kiireisiä, joten ostimme vain pari kirjaa ja muutaman lehden.

Vein siinä sitten tytön pyörineen kaverilleen, kun meni yökyläilemään ja tapahtumien yöhän. Takaisin tullessa vastassa oli verijälkiä, ja vitonen huutaa pihassa, että äiti, äiti, esikoinen oli puukottanut itseään jalkaan....iskä oli onneksi paikalla ja poika makasi sohvalla pitäen pyyhkeeseen käärittyä pakastepussia jalassa. Esikoinen oli meiltä mitään kysymättä päättänyt ottaa puukon ja pilkkoa pahvilaatikoita pienemmiksi polttamista varten kun ei jaksanut? repiä. No vahinko ei tule kello kaulassa. Miten olikaan veistellyt reiden päällä ja hups puukko livennyt reiteen ja reidestä euron kolikon kokoinen pala pois. Ja voi sitä veren määrää....saatiin tyrehtymään ja onneksi ei käynyt pahemmin, kaikkihan tietää isot valtimot reidessä....Nyt sitten on haavahoitoa. Jalka on kipeä ja tänään jää juoksut liikuntatunnilla juoksematta. Poika luuli, että suutumme ja yritti ensin piilotella haavaa, no eihän se onnistunut tietenkään. Eipä me vihaisia oltu, kuten jo aiemminkin sanoin, onneksi ei käynyt pahemmin, pelästyimme tietysti. Ja homman olisi voinut välttää, mutta jälkiviisaushan on sitä parasta viisautta.....ehkä poika oppi jotakin.

Eilen sitten isäntä korjasi mun auton ja kilinät ja kolinat loppui siihen, hyvä niin. Näillä teillä kun monttuja riittää ja auto saa töyssyä vaikka kuinka välttelisi kuoppaan ajamista. Jos nyt taas saisi hetken ajella, ennenkuin taas putoaa jotakin....nämä tiet ovat kylläa auton surma. Näitten teitten kunnostus ja kunnossapito myöskin ikuisuuskysymys.....

Kohta kutosen kanssa hammashoitolaan ja kauppaan ja hetkeksi kotiin ja esikoista hakemaan koulusta ja kuskaamaan soittotunnille ja kotiin ja ruokaa jne. Katsoiko muuten eilen kukaan muu junior masterchefiä? uskomattomia suorituksia lapsialta!!!! Ihan olin kateudesta vihreänä heidän taidoilleen ja hämmästyksestä suu auki....


3 kommenttia:

  1. Niin pojille tyypillistä,jos jotain haveria sattuu,sitä yritetään piilotella viimiseen asti.Vaan valuva veri monesti paljastaa,ettei kaikki olekaan,niinkuin pitäis!
    Jokaisesta lapsestasi saat olla todella ylpeä!On ihanaa olla suurperheen äiti;)

    VastaaPoista
  2. Ihana kun luin sun ekan bloggauksen missä "esittelit" perhettäsi ja kerroit kaikkien epäilevän uskonnollista taustaa:D ...niin multakin aina kysytään, että kuulunko johonkin lahkoon.

    Teillä onkin sutinaa kun 11v ja seitsemän lasta (laskinko oikein?)

    Onneksi ei puukko osunut valtimoon ja selvisitte säihkähdyksellä!

    VastaaPoista
  3. Täytyi oikein itsekin laskea, että olikos ne yhdessätoista vuodessa syntyneet kaikki seitsemän, mutta olihan ne. Meille sopivin välein :)
    Kiva kun kävit lukemassa :) Mäkin merkkasin sun blogisi tohon mun listaan kun tykästyin kovasti sun blogiin.

    VastaaPoista