keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Jonkinmoista sairastupaa taas

Esikoinen jälleen toi viime viikonlopuksi flunssan tähän huusholliin. On kyllä sellainen tautimagneetti, että....kun pesisi niitä käsiään siellä yläkoulussa, niin oltaisiin vältytty monelta. Koko ajan pelkään, koska hän tuo sen jatkuvasti riehuvan vatsataudin. Eli mieluummin flunssaa, jos valita saa. Flunssaakin on tosin sairastettu syksystä alkaen enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. No pikkuväellä nyt nenät vuotaa ja on kuumetta. Toivottavasti ei äidy pitkäksi taudiksi.

Kovin talvista oli tullut yön aikana, lunta oli satanut urakalla. Nyt olisi komea ilma, aurinko paistaa ja pakkasta kymmenkunta astetta. Onneksi pienimmät koululaiset luistelevat koulussa. Nauttivat talviurheilusta niin pitkään kuin se on mahdollista.

Tänään olisi tai siis on konsertti sekä esikoisen että kolmosen orkesterilla. Vissiin isäntä menee yleisöksi tällä kertaa. Vuoroin käydään, kun pikkuväki ei jaksa siellä istua ja nyt ei voikaan, kun ovat sairaana.

Ollaan suunniteltu uutta pesukonetta. Nyt on varakone käytössä, kun entinen isompi hajosi ja kuivurikin meillä on kovassa käytössä ja on jo ainakin kymmenen vuotta vanha. Nyt on sellaisiakin koneita, kuivaavia pesukoneita. Mietitään nyt olisiko se järkevämpi ratkaisu kuin erilliset pesukone ja kuivuri. Sellainen 9kg:n pesukonen kiinnostaisi, ei tarvitsisi koko ajan pestä tai ainakaan montaa koneellista päivässä.....elämän suuria pohdintoja siis. No kyllä niitä miettiä pitää, ja pesukoneessakin on erilaiset tarpeet tällaisessa pian 10 hengen perheessä kuin esimerkiksi neljän hengen perheessä. Kuten monessa muussakin asiassa.

Äitini kanssa törmäsin tähän asiaan viikonloppuna. Kun hän selvitti, että jos ostaa esimerkiksi kokonaisen kirjolohen, niin siitä voi syödä monena päivänä, yhtenä päivänä paistaa, yhtenä tehdä soppaa jne. Selvensin sitten, että juuri perjantaina ostimme kokonaisen lohen ja söimme sen kerralla. Samoin äitini katseli kun tein jauhelihakeittoa sunnuntaina, syömässä oli oma porukka ja kolme aikuista lisäksi. Oli sitten yli kaksi kiloa vihanneksia ja perunaa, ja paistoin kilon jauhelihaa.....kauhisteli määrää, mutta ei enää sitten kun oli syöty  :) 

No nyt taas pyykkien kimppuun, ikävin osuus on tuo viikkaus ja kaappeihin saaminen, joka nyt taas odottaa tekijäänsä.


2 kommenttia:

  1. Mekin on huomattu että ruokaa kuluu nyt enemmän vaikka meitä onkin vaan 5. JA vaikka nuorimmanen on sellanen hiiri joka ei paljoa suuhunsa mitään laita niin silti on jo ostettava isompia määriä.

    Mulla on sama tuon pyykin kanssa. Suorastaan rakastan pyykinpesua ja sitä puhtaan vaatteen tuoksua mutta se kaappiin saaminen on jotain iin kamalaa ettei sen takia tule joka päivä pestyä pyykkiä. Tosin kuivaustilaakin on niin vähän että sekin rajoittaa. Mukava huomata että samojen ongelmien kanssa muissakin perheiissä painitaan.
    Minttu

    VastaaPoista
  2. No sama täällä, sekä ruuan että pyykkien suhteen :) Tosin itse mietin omalle kohdalle (nyt kun tuo kuivuri on meille rantautunut) että ihan kiva että ne on eri koneina, voi siis laittaa pesuun ja kuivuriin yhtä aikaa, kun osan voi jo kohta kuivata ulkonakin!

    Tsemppiä sairastuvalle, se ei ole kivaa!

    VastaaPoista