torstai 2. tammikuuta 2014

Sekalaista seurakuntaa

Olipa ihan kökkö tuo edellinen päivitys, en tarkastanut sitä ollenkaan ennen julkaisua (pitäisi kyllä aina) ja näyttää ihan kurjalta ja osa tekstiä puuttuu.....parannan tapani.

Tänä aamuna oli pitkästä aikaa kello soittamassa, kun oli tyttären uroskanilla kanstraatioaika. Nyt täällä jännätään kuinka toipuu, juuri vasta heräsi nukutuksesta. Kolme viikkoa, niin pääsee kaverin kanssa takaisin samaan häkkiin, ilman , että meillä on taas kanivauvoja. (vaikka suloisia ovat, mutta.....)
Kaksi mustaa poikakania olisi vielä vapaana, vink, vink. Luovuts reilun viikon päästä.

Tuollaiset söpöläiset, 2kpl, tarvitsisi vielä hyvät kodit  <3

Meillä oli eilen ihana ilta. Saatiin uusia sukulaisia ja eräs vanhakin sukulaissuhde elvytettyä  <3. Kyllä sukulaiset vaan on niin tärkeitä, ja varsinkin kun meillä ei niitä juurikaan ole. Eilinen  vierailu jännitti koko perhettä kovasti, mutta meni paljon paremmin kuin uskalsin edes odottaa. Kertakaikkiaan ihana aloitus tälle uudelle vuodelle.

Rauhallisissa merkeissä on lomailtu. Oltu vain kotosalla ja nautittu lomasta. Nyt näkyy vähän sellaista jo ilmassa, että ei ole mitään tekemistä.....ei mulla siis toki....Kurjaa kun on kurja keli pihallakin, aina vaan.

Lauantaina mennään katsomaan Sorin sirkuksen joulushowta ja elokuvissa on luvattu käydä, mutta sitten koittaakin arki. Onneksi lyhennetyllä viikolla. Pehmeä lasku arkeen  :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti